lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hyvä ruoka, parempi mieli

Lomassa parhaita asioita meidän perheellemme on shoppailu, lasten huvit ja hyvä ruoka ja juoma.
Torreviejassa tunnetusti valinnanvaraa ravintoloista on.
Jätetäänpä nyt Mc Donaldsit, Burger Kingit ja muut tuollaiset väliin ja kerron missä meidän perhe tapaa syödä Torreviejassa.

Kiinalaisia ravintoloita on joka nurkassa ja kolkassa ja niistä saa edullista ruokaa ja voi olla varma, että taltuttaa isonkin nälän. Entinen suosikkipaikkani oli Calle Orihuelalla oleva Nan Kin, mutta harmikseni viime reissulla paikka olikin kiinni ja ovessa kyltti se alquila (vuokrataan).
Playa de Los Locoksen rannan lähellä on ravintola Restaurante Chino Nuevo Mundo. " Menu del dia", eli niin sanotusti päivän menu maksaa noin 6-7 euroa ja siihen kuuluu juoma, alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Ei paha tuolla hinnalla! Ruokaa on paljon eikä tarvitse lähteä tyhjällä mahalla pois.
Muitakin vastaavia ravintoloita on tosiaan Torrevieja pullollaan. Wok Buffetissa saa syödä rajattomasti ja näissä tuleekin välillä syötyä ihan liikaa herkkuja. Hinta näissä paikoissa aikuisilta on noin 9-12 euroa, juomat maksaa erikseen yleensä. Hyviä Wok buffet-paikkoja on esim. La Casa Xu, joka sijaitsee La Siestan liikenneympyrässä, samassa kohdassa mistä käännytään LaSiestaan ja El Chaparalliin. Viereinen tie on nimeltään Carrer Henri Matisse.
Toinen vakkaripaikkamme on Carrefourin vieressä oleva Wok Buffet. Moni on tätä kritisoinut aikaisemmin huonojen / likaisten vessojen takia, mutta aina meidän käynneillä ainakin ollut siistissä kunnossa ja käyntejä on kyllä varmasti 40-50.















Torreviejan keskustassa, aivan suihkulähteen vieressä on meksikolainen El Charro Negro-niminen ravintola. Sielä ollaan muutama kerta oltu, ruoka on uskomattoman hyvää ja lapsillekin löytyy sopivia ruoka-annoksia. Kaksi alkupalaa, 2 pääruokaa ja 2 lastenruokaa, 2 jälkkäriä juomineen maksoi yhteensä noin 55 euroa. Nettisivut löytyy näköjään ravintolalta myös täältä. 





Torreviejan keskustassa oleva, aivan rantapaseon vieressä oleva La Casona (Plaza de Capdepont) on myös suosikkiravintolamme. Sieltä saa niin lihaa kuin kalaa aina pastaan ja pizzaan asti. Ravintola on viihtyisä sisältä. Casonassa voi syödä myös ulkona katetulla terassilla.
Heiltä en löytänyt nettisivuja, mutta heidän Facebook-sivulla näkyy paljon kuvia.

Lähes Casonan vieressä on Namm & Gastronomic-ravintola (Paseo de la Libertad), jossa käymme myös joka lomareissullamme. Lapset muistavat paikan "sillä ravintolalla jossa saa lapset piirtää pöytään." Sielä lapset siis saa paperisen alustan johon saa piirtää ja värittää. Palvelu on hyvää ja ruuat kauniisti aseteltuna. Hieman epäillen maistoin kanaa kanelilla ja tomusokerilla maustettuna, mutta hyvää oli! Kolmen ruokalajin menu maksaa muistaakseni 8,90 euroa, lisäksi ruokajuoma maksaa erikseen. Myyvät ahkerasti valkosipulileipää alkupalan kanssa, mies tykkäsi kovasti tästä (itse eeeeeeen syö valkosipulia).












Mutta mikä onkaan parempaa kuin Espanjalainen ruoka.... paella, ilmakuivattu kinkku hunajamelonin kera, ... pitkä lista herkkuja. Lago Jard 1 alueella on hyvä ravintola, Bar la Piscina. Sieltä saa erittäin hyvää paellaa ja paljon muitakin hyviä ruokia. Paella valmistetaan yleensä kahdelle vähintään, mutta useissa paikoissa saa myös yhdelle tilattua erikseen paellaa. Meillä oli miehen kanssa häissämme teemana Espanja. Ruokakin oli valmistettu espanjalaisittan, juurikin mm. paellaa.
Viime reissulla tuotiin kotiin ilmakuivattu kinkku ja tulevalla reissulla ostetaan kinkku taasen ehdottomasti. Niin hyvää se on! Mieheni, joka ei juuri hedelmiä syö, on nykyään intohimoinen ilmakuivatun kinkun ja hunajamelon-yhdistelmän syöjä. Kinkuissakin on toki eroja, toiset ravintolat leikkaavat suoraan kinkusta siivuja, toiset käyttävät valmiiksi siivutettuja paloja. Kaupoissa on myynnissä eri hintaisia ilmakuivattuja kinkkuja. Pyydä maistiaisia lihatiskiltä, kinkuissakin meinaan on eroja.






Kaiken kaikkiaan en ole törmännyt huonoon ruokapaikkaan Torreviejassa vielä. Ainut ei niin hyvä ravintola oli ns. norjalaisten kadulla Lemon Tree niminen ravintola. Sielä sain pääruuaksi jotain "outoa" jolle vieläkin myhäillään miehen kanssa. Tulkitsin sen viikunanlehteen käärityksi kananpalaksi kukkakaalipyreellä jossain todella oudossa kastikkeessa. Varma en tästä tiedosta ole vieläkään. Sen sijaan heidän jälkiruokansa oli todella hyvää itseleivottua aprikoosipiirakkaa.

Ruokapaikkoja siis löytyy vaikka kuinka, ei muuta kuin valitsemaan oma suosikkipaikka :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti