perjantai 3. kesäkuuta 2016

Lomalle lompsis

Vihdoin koitti se päivä, että päästään reissuun kolmeksi viikoksi. Huomenna illalla lähdetään ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä ma aamulla lähtee Norwegianin lento klo 06.15. Oltiin kahden vaiheilla kannattaako mennä lentokenttähotelliin yöksi, mutta päädyttiin ajamaan yöllä kentälle. Hotellissa kuitenkin pitäisi kolmen aikana jo herätä yöllä, joten autossa ainakin lapset saavat nukkua hieman pidempään. Lentokoneessa saa nukuttua onneksi, ainakin vähän. Katsotaan mitä tuumaa meidän reilu 2v.taapero, joka saa ensimmäistä kertaa istua omalla paikalla. Helpottaahan se sinällään, ettei tarvitse enää montaa tuntia pitää villiä ja vauhdikasta lasta sylissä koko lennon ajan. Viimeksi pikkuherra meinaan päätti, että enpä istu isin enkä äitin sylissä vaan haluan mennä siskojen syliin viereiselle penkkiriville! Ja juosta vähän käytävässäkin, vaikka äiti kuinka kielsi :D

Paikalla Alicantessa ollaan jo 09.40, siitä vuokra-autoa hakemaan ja kohti Lago Jardinia. Muutaman tunnin päikkärien jälkeen (ajetaan yö lentokentälle) varmasti hieman ruokakaupassa käyntiä ja hyvää ruokaa ravintolassa.

Kolmessa viikossa ehtii tekemään vaikka mitä. Vuokra-autokin on alla, joten päästään ajelemaan ja ihailemaan maisemia. Käveltyäkin tulee yllin kyllin ja mikäs sen parempaa kun kävely auringossa rannalla.

Pakkailemisen aloitin jo viikko sitten, pikkuhiljaa. Otetaan muutama tyhjä laukku mukaan, sisälle ollaan laitettu käsimatkatavarat. Lisää laukkuja ostetaan sitten paikan päältä sitä mukaa, kun tavaraa kertyy. Ja kokemuksesta kertyy... ja paljon.



Näihin tunnelmiin sitten, kirjottelen kuulumisia sitten loman jälkeen ja uusista kohteista ym.
Nauttikaahan auringosta :)