tiistai 3. huhtikuuta 2018

Terra Natura, Murcian eläinpuisto

Käytiin kesällä 2017 Murciassa Terra Naturan eläintarhassa. Samassa yhteydessä on myös vesipuisto, jossa emme vierailleet, mutta jossa voisimme ihan hyvin joku kerta käydäkin. Torreviejassa oleva vesipuisto sen sijaan houkkuttelee enemmän.
Aikaisemmin ollaan käyty Terra Natura Benidormissa. Löydät Murcian eläintarhan osoitteesta 
C/Regidor Cayetano Gago s/n 30100 Espinardo, Murcia,  España











Tässä hinnasto kesältä 2017. Täältä näet kesähinnaston sekä täältä talvihinnaston (voimassa tällä hetkellä). Meidän perhe maksoi yhteensä 120 euroa (2 aikuista, 3-vuotias, 9-vuotias sekä 11-vuotias) sisältäen myös ruokailut koko perheelle sekä kolme purkkia ruokaa eläimille (maissia ja porkkanaa). Hintaan kuului myös merileijonien esitys, mikä ei sinällään mikään huikea ollut verrattuna muihin eläintarhoihin missä olemme olleet. Esitys kesti vain noin 5-10 minuuttia eikä tosiaan ollut sen kummoisempi mielestäni. 



Meille tosiaan kuului ruoka myös lippujen hintaan. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli paljon. Aikuisille kuului alkupala ja kaikille pääruoka (valittavissa noin neljästä eri vaihtoehdosta), jälkiruoka sekä juoma. Ei millään meinattu jaksaa syödä kaikkea sitä ruokaa, mitä oli tarjolla. Pääruokana oli valittavana yrttistä broileria, pasta bolognese, härkäpataa tai uunipossua.  





Karhut olivat meidän perheen suosikit ehdottomasti. Eläimet osasivat poseerata hyvin ja odottelivat innolla porkkanoita. Yksi karhu kävi uimassakin altaassaan ja esitteli temppujaan vedessä. Ihania eläimiä! 



Ihan kiva eläintarha, mutta jotenkin pidän enemmän muista eläintarhoista missä olemme Torreviejan lähistöllä vierailleet. Tuntui, että tässä Murcian omassa ei ollut niin paljon näkemistä kuin muissa. Karhut jäivät mieleen sekä hyvä ruoka, muu oli sitten hieman vaisumpaa. No on tämäkin nähty ja kyllä koko perhe tykkäsi. Silti jotenkin "tylsempi" kuin muut käymämme eläintarhat (Mundomar Benidormissa, Terra Natura Benidormissa, Rio Safari Elche).
P.s. Tämän eläintarhan lähellä oli hyvä ostoskeskus Nueva Condomina. Pääsin TAAS ostoksille ja sieläkin oli Primark...