torstai 28. huhtikuuta 2016

Mitä pakata matkalle mukaan

Kun meidän perhe suuntaa lomalle Espanjaan, niin matkalaukkuun pyritään pakkaamaan mahdollisimman vähän tavaraa. Vuokrataan aina asunto, jossa on pesukone joten pyykkiä saa pestyä vaikka joka päivä jos siltä tuntuu. Ja lapsiperheessä sitä pyykkiä kyllä tuleekin päivittäin vähintään se koneellinen.

Otamme siis vain välttämättömät tavarat ja vaatteet mukaan. Muutamassa päivässä yleensä tulee osteltua jo niin paljon vaatteita, että niillä pärjääkin sitten loppuloman.

Shampoon, hoitoaineen ja suihkugeelin ostan etukäteen jo Suomesta. Espanjassa näitä on kuitenkin hyvä valikoima myös, mutta ihoni on arka ja pitää olla tiettyä merkkiä aina saatavilla mahdollisen ihoärsytyksen vuoksi. Sama koskee myös kosmetiikkavälineitä. Aurinkorasvoja on pilvin pimein saatavilla myös Torreviejasta, mutta nekin ostan yleensä Suomesta jo valmiiksi. Lisää saa sitten ostettua paikanpäältä, jos näyttää että ne loppuvatkin kesken. Mukaan myös bikinit, alusvaatteita, pari toppia, yökkäri, rantamekko, pari paitaa sekä caprit ja pari mekkoa. Lisää vaatteita ostan kuitenkin Espanjasta, joten turhaa roudata sen enempää kun on tarve. Mukaan lähtee lisäksi muutama koru, hiusharja, lakkaa, kampa, pari pampulaa ja hiuspantaa. Niin ja muutamat hyvä kengät. Itse asiassa ostin viime syyskuun matkaltamme parit eriväriset kangaskengät markkinoilta hintaan 8euroa. Näillä oli ERITTÄIN hyvä kävellä, ei rakkoja kengät oli pehmeät. Näitä löytyy mustat, punaiset ja siniset. Pohja on kumin tyylistä materiaalia. Lisää pitää ostaa ens matkalla, jos näitä vielä myynnissä on.
Tässä on nyt huonoakin huonompi kuva kengistä, juuri tulleet pesukoneesta joten muoto näyttääkin oudolta :D Mutta jalkaan siis menevät edelleen vaikkakin pesun jäljiltä näyttää pilalle menneiltä.
Näitä muuten sai jostain kiinalaisesta kaupastakin...




2v.taaperollemme pakkaan mukaan sortseja, t-paitoja, pitkähihaisen iltaa varten, housut, pari lippistä, uikkarit sekä hihattomia. Kengät ostan paikanpäältä, täältä mukaan lähtee vain jalassa olevat lenkkarit. Ollaan ostettu myös pieni vaippapaketti Suomesta mukaan, että pärjää ne muutamat ekat päivät, lisää ostetaan sitten aina paikanpäältä. Torreviejassa on hyvä valikoima lapsille tarkoitettuja tarvikkeita, vaippoja, kosteuspyyhkeitä ym. Taaperolle pakkaan myös mukaan aina jonkun unilelun, yökkärin sekä muutaman lelun. Lääkettä otan perus särkylääkettä, joka soveltuu lapsille. Samoin muutaman laastarin ja rakkolaastareita. Kuumemittari, hammasharja ja tahna sujahtaa myös matkalaukkuun.
Vuokraamme yleensä asunnon Lago Jardinista ja sielä ihan melkein vieressä on apteekki, joka on auki joka päivä. Siellä käydään tarvittaessa ostamassa lääkettä, jos jotain haaveria sattuu.

8 ja 10v. tytöille pakkaan mukaan sortsit, pari toppia, pari t-paitaa, mekot molemmille, uikkarit ja hyvät kävelykengät (yleensä haluavat crocsit). Käytetään samoja pesuaineita ja lisäksi lapsille tietenkin hammasharja+tahna mukaan. Lapset saavat myös oman aurinkorasvan ja after sunin mukaansa matkalle. Lompakot, kännykät ja rahat lähtee matkalaukkuun myös. Tytöillä on oma digikamera myös, jonka ottavat mukaan kuvatakseen omia juttujaan :) Haluavat pakata myös muutamat korut, harjan ja pampulat mukaan. Huulikiilto lähtee aina mukaan myös ja niitä ostelevat kiinalaisista kaupoista sitten lisää... ja paljon! Sama juttu kynsilakkojen kanssa :)

Itse huolehdin perheen passeista, autonvuokraus tositteista, matkalipuista sekä mahdollisista nähtävyyksien osoitteista, navigaattorista sekä järkkärikamerasta. Pakkaan mukaan myös kännykän laturin sekä kameran laturin, samoin navigaattorin laturin. Miehelle en pakkaa kun parit boxerit, muutamat sortsit, hygieniavälineet sekä pari paitaa.

Meidän tavarat mahtuu yleensä menomatkalla yhteen isoon matkalaukkuun. Paluumatkalla on sitten laukkuja vaikka muille jakaa. Taaperolle ei tällä kertaa oteta mukaan matkarattaita, ostetaan paikanpäältä sitten kolmeksi viikoksi rattaat. Meidän omat matkarattaat vie sen verran tilaa autossa, että helpommalla pääsee ostaa paikanpäältä kun kuitenkin se 3 viikkoa ollaan matkassa.

Tapaan muuten laittaa matkalaukkuun myös pari trippiä lapsille ja vesipullon. Eipä niistä haittaakaan ole, tosin huoltoasemilta tai muualta saa näitä vaikka keskellä yötä. Silti, nämä tapaan aina laittaa myös laukkuun varmuuden vuoksi.

Näillä mennään, ne mitä jää ostetaan sitten kaupasta Torreviejasta :)

P.S. 37 yötä lomaan!