maanantai 30. joulukuuta 2019

Benidormissa toista kertaa

Yövyttiin heinäkuussa Benidormissa pari yötä viime reissullamme heinäkuussa. Tämä siksi, että saataisiin tutustua hieman enemmän ko.kaupunkiin. Käytiin muutama vuosi sitten sielä ja vaikka paikka on täynnä turisteja kesällä, oli sielä silti sitä jotain mikä meitä kiinnosti menemään sinne uudelleen. Se on ainakin eloisa kaupunki jossa paljon nähtävää ja tekemistä. Käytiin mm.turistibussilla kiertoajelulla, huvipuisto Terra Miticassa, shoppailemassa, rannalla ja piipahdettiin parturissakin me perheen naispuoleiset.




Majoituspaikaksi olin valinnut Don Jorge Apartamentoksen.
Huoneisto oli erittäin tilava, 2 makuuhuonetta, yhdistetty olohuone ja keittiö, tilava parveke sekä wc ja kylpyhuone. Maksettiin n.330 euroa kahdesta yöstä sisältäen aamiaisen ja valinnan mukaan joko illallisen tai lounaan. Päädyimme molempina päivinä syömään illallisen, koska päivisin oltiin menossa joka paikassa. Ruokailu oli viereisessä hotellissa. Don Jorgessa oli myös oma uima-allas. Meidän huone sijaitsi 17.kerroksessa mahtavalla näköalalla. Itse asiassa kun katsoo Benidormista kuvia, niin tuo majoituspaikka näkyy monissa postikorteissa korkeimpana rakennuksena.











Majoituksesta siis iso plussa, huoneisto oli sopivan iso viiden hengen perheellemme. Siivous toimi hyvin myös ja parkkipaikkoja löytyi heinäkuussakin vuokra-autollemme. Käytiin kävellen ostoksilla, vain muutaman korttelin päässä majoituspaikastamme oli paljon kauppoja ja ruokapaikkoja.

Rannan tuntumasta hypättiin kaksikerroksisen punaisen turistibussin kyytiin. Täytyy sanoa, että tämä oli meille hieman pettymys. Ajeltiin vain tunnin verran vailla päämäärää tai siltä ainakin tuntui. Ainut maisema mikä jäi mieleen bussin kyydistä  oli Altean hieno uimaranta.








Muuten ei maisemista ole mainittavaa tai ylipäätään bussikyydistä. No, tulipahan kokeiltua tuokin. Ehkä noita reittejä on useampikin, me hetken päähänpistosta hypättiin bussiin eikä tullut juurikaan tarkistettua minne bussi meitä veisi.

Huvipuisto Terra Mitica jäi erityisesti mieleen ja täältä voitte lukea kirjoitukseni ko.huvipuistosta. Sinne mennään ehdottomasti uudelleen. Koko perhe viihtyi ja lapset kävivät innokkaasti toistaankin hurjemmissa laitteissa. Benidormin retki oli meille onnistunut ja hyvät muistot jäi siitä tälläkin kertaa.









Ruoka oli hyvää viereisessä Palm Beach hotellissa. Meille tosiaan kuului aamupalan lisäksi valinnainen lounas tai illallinen. Illallisella oli tarjolla mm.kalaa, lihaa, kanaa, pizzaa, pastaa, perunoita, runsas jälkiruokapöytä, salaattipöytä ym. Olimme ruokaan erittäin tyytyväisiä. 



Palm Beach Hotellin pihasta iltasella.



tiistai 8. lokakuuta 2019

Huvipuisto Terra Mitica, Benidorm

Terra Mitica on huvipuisto Benidormissa. 
Olen muutaman kerran miettinyt, että pitäisi käydä sielä lasten kanssa. Jotenkin se on vain jäänyt ja jäänyt ja nyt päätettiin, että lähdetään sinne. Eikä kyllä kaduttanut, oli meinaan ihan mahtava paikka. Alkuun ajattelin, että jos sielä nyt muutama tunti vierähtäisi, mutta todellisuudessa oltiin melkein kuusi tuntia huvipuistossa. Tässä kartta ja ohjeet miten löytää Terra Miticaan. Lähempänä huvipuistoa on paljon kylttejä tien varressa. 

Vaikka heinäkuussa sielä olimmekin, ei jonoja tuntunut hirveästi olevan. Johtunee siitä, että huvipuisto oli levittäytynyt laajalle alueelle. 
Parkkipaikka maksoi 6 euroa ja se maksettiin heti saapuessamme parkkipaikalle.











Saatiin lentoasemalta alennuskuponkeja sisäänpääsystä. Näillä säästettiin reilusti rahaa, joten aleliput kannattaa hommata ennakkoon. Netissäkin voi ostaa lippuja hieman edullisemmin myös. Hinnaston löydät täältä. Perhelippu oli myös hieman edullisempi vaihtoehto ja meiltä maksoi yhteensä 108e liput (2 aik.ja 3 lasta) koko perheelle. Lippuluukulla oli tarjous millä olisi saanut seuraavallekin päivälle liput viiden euron lisämaksusta. Meillä oli kuitenkin muita suunnitelmia seuraavalle päivälle, joten jätettiin väliin.
Huvipuisto on talvella suljettuna muutaman kuukauden ajan. Täältä näet aukioloajat.









Lippuluukulla sai valita ottaako liput Terra miticaan vai Iberia parkkiin vai molempiin. Iberia park oli pienemmille tarkoitettu paikka ja enemmän vesiaiheinen, joten päädyimma ostamaan liput vain Terra Miticaan.








Ylläoleva laiva oli tarkoitettu vain Iberia Parkissa vieraileville. Ehkä ensi kerralla piipahdamme sieläkin puolella.

Huvipuiston sisällä oli hotelli, Grand Luxor, jota koitin katsella hieman lähtiessämme. Vaikutti todella hienolta hotellilta ja toki kalliiltakin. Katselin hintoja booking.comista ja meidän pesueelle hinta oli alkaen 280 euroa yöltä heinäkuussa. Lapset ovat ensi kesänä 6-, 12- ja 14-vuotiaita joten tuohon hintaan kuuluisi kaksi hotellihuonetta. Onhan se aikamoinen hinta yöltä, mutta hintaan kuuluu ilmainen käynti myös Mundomarissa (eläintarha), Iberia parkissa ja aqualandissa (vesipuisto) joten taidanpa laittaa harkintaan tuon. Lapsethan olisivat enemmän kuin iloisia, jos pääsisivät kaikkiin noihin paikkoihin muutaman päivän aikana.





Ruokapaikkoja huvipuistossa oli useita, mutta ne oli mielestäni hieman hintavia; ateria jossa täytetty patonki, ranskalaiset ja juoma 10.95euroa. Ei saanut tuoda alueelle omia juomia eikä eväitä. Meillä meni vettä paljon ja kahden euron hintaisia puolen litran vesipulloja meni kyllä kymmenisen pulloa.  

Mies ja nuorimmainen kävivät 5D-elokuvateatterissa. Elokuva kesti noin 5 minuuttia ja poika oli erittäin iloinen tästä. Itse en voi mennä tuollaisiin, kerran erehdyin käymään Zenia boulevardilla 5D-leffassa. Silloin leffa oli vuoristorata-aiheinen ja noin neljän sekunnin jälkeen laitoin silmät kiinni loppuajaksi. Avasin silmät välillä katsoen joko elokuva loppuu. Tsemppasin leffan loppuun ja tämän jälkeen jouduin käydä oksentamassa vessassa. En pysty menemään minnekään pyöriviin laitteisiin tai vastaaviin, muuten tulee huono olo. Ei siis mun juttu ollenkaan tuo. Muutenkaan nuo pyörivät laitteet ei ole mun juttu ollenkaan.





Itsekin kävin muutamassa laitteessa, vesiaiheisissa sellaisissa. Ns.tukkijoessa ja hieman isommalla laivalla mentiin vesirataa pitkin. Oltiin kirjaimellisesti läpimärkiä noiden jälkeen, isomman laivan jälkeen saatiin kirjaimellisesti puristaa vaatteista vettä pois. No, aurinko kuivatti nopeasti vaatteet onneksi.





Tytöt kävivät mitä hurjimmissa laitteissa. Itse tosiaan odottelin kiltisti sivussa ja kauhistelin eikö heille tule huono olo kieputuksesta ollenkaan. Ovat kyllä rohkeita tyttöjä, kun mikään ei pelottanut eikä jännittänyt.

Harmikseni emme hoksanneet ottaa mukaan uikkareita nuorimmalle enkä raaskinut ostaa huvipuistossa myytäviä 20e maksaneita uikkareita pojalle. Pyyhekin olisi tarvittu, mutta ensi kerralla sitten. Lapsille oli erikseen uimapaikka, jossa oli pieniä vesiputouksia ja suihkuja. Sielä oli paljon lapsia ja aikuisia pulikoimassa ja vilvoittelemassa kuumalla säällä.

Puisto oli hienosti sisutettu ja sieltä löytyi kaikille jotain. Me vanhemmat käytiin syöttämässä jalkojamme kaloille muutaman euron hinnalla. Oli alkuun aina vinhan tuntuinen, kutitti, mutta nopeasti siihen tottui. En osaa sanoa oliko sen jälkeen pehmeämmät jalat vai ei, ehkä ne oli sitten. Lapset katsoivat sillä aikaa vieressä olevaa esitystä, jossa oli erilaisia hahmoja jotka tanssivat.





Kaikenkaikkiaan huvipuisto oli ihan mahtava ja lapset nauttivat kovasti. Lapset olivat sanoinkuvaamattoman onnellisia, joten ehdottomasti mennään uudelleen.





torstai 8. elokuuta 2019

Ihanat kolme viikkoa takana Torreviejassa

Lomamatka tuli ja meni ja tuntuu, että aina se loma loppuu kesken. Vaikka ehdittiinkin tehdä vaikka mitä tuon vajaa kolmen viikon aikana, niin lisäpäivät olisivat olleet tervetulleita. Oli monta paikkaa minne piti vielä mennä, mutta ei keretty ei. Lennettiin Norwegianilla aamulennolla ja viime vuonna oltiin edellinen yö hotellissa, nyt ajettiin Vaasasta yöllä ja olihan lentokoneessa sitten uni herkässä. Muutaman tunnin päikkäreillä vuokra-asunnolla jaksoi sitten lähteä liikkelle ruokakauppaan ja syömään.





Sateessa käveltiin 12 asteisessa säässä parkkihallista terminaaliin Helsingin päässä. Kyllä oli kylmä!

Blogiin tulossa julkaisuja mm. Benidormin Terra Miticasta ja Valorin suklaatehtaasta Villajoyosassa. Huvipuisto Terra Mitica yllätti positiivisesti ja sinne mennään ehdottomasti uudelleen.
Oltiin mm.muutama yö Benidormissa, käytiin Rosatourssin retkellä Orihuelassa katsomassa Maurien ja Kristittyjen kulkueita, oltiin toistamiseen suolajärvellä juna-ajelulla ja nautittiin lämmöstä ja auringosta. Hyvä loma siis kaikin puolin takana. Sain rentoutua hetkittäin yksinkin, kun mies nappasi välillä lapset mukaan altaalle ja jäin aurinkoiselle terassille lukemaan hyviä kirjoja. Lapset uivat melkein joka päivä ja nauttivat täysin siemauksin lomasta myös. Käytiin myös katsomassa Californian truck show:ta, joka oli mielestäni hieman vaisu ja odotin näytökseltä enemmän.




Ostoksia tuli tehtyä taas runsaasti, saatiin mm.koulureput lapsille, kenkiä, vaatteita ja sisustustavaraa. Meillä on kotona remontti menossa ja löysin edullisesti mm.ihania tauluja muutamalla eurolla. Nyt ne taulut ovat olohuoneessa seinällä jo.




Vanhempani olivat viimeisen viikon meidän kanssa samaan aikaan lomalla. Hekin viihtyivät taas kerran Torreviejassa.
Kaikin puolin loistava loma siis ja edelleen hirveä matkakuume silti päällä. Tuntuu, että kun silmänsä sulkee niin kaipuu nousee Torreviejaan. Ajatukset on vielä sielä ihanalla lomallamme, vaikka todellisuudessa arki on jo alkanut, työt alkaneet ja ensi viikolla vanhimmilla lapsillakin alkaa jo koulu. Ensi reissua siis odotellessa, sitä ennen täytynee haaveilla ja tehdä muutamia pikkuretkiä laivalle ym. että jaksaa odottaa ensi kesän Torreviejan lomaan.







torstai 27. kesäkuuta 2019

10 days to go

10 yötä Torreviejan lomaan, jihuu! Lapsille jo sanoinkin, että voivat pikkuhiljaa katsoa matkaksi vaatteita ja viedä tarvittaessa pesuun. Matkalaukutkin pitää yläkerrasta kiikuttaa alas ja alkaa pakkailemaan. Viime hetken vinkit, lippujen tulostus ym vielä.




Varattiin myös pari hotelliyötä Benidormista. Lupasin lapsille, että pääsevät Terra Miticaan, mutta Benidormissa on lapsille muutenkin vaikka ja mitä, joten yöksihän sinne on jäätävä. Hotellissa kriteerinä mulla oli kuntosali, uima-allas sekä mahdollisuus puolihoitoon (aamupala+illallinen). Benidormissahan riittää majoitusvaihtoehtoja. Heinäkuussa on paaaaaljon turisteja kaupungissa, joten sekaan vaan!

Vanhempiani tulevat viimeiseksi viikoksi meidän kanssa ja heidän kanssaan ollaan menossa mm.
Orihuelan "Moors & Christians Fiestaan." Tämä varattiin Viajes Rosatourssin kautta, samoin kuin retki Valorin suklaatehtaalle ja Alicanteen. Lasten huvituksiin on tarkoitus mennä, varmasti joku eläinpuisto tai muu. Benidormissa tosiaan saavat rellestää koko päivän Terra Miticassa ja suunnitelmissa myös laivaretki Benidormin saarelle "Isla de Benidormiin." Se on pieni saareke, jossa ei ole varsinaista asutusta. En tiedä onko sielä mitään sen kummempaa nähtävää, mutta kokemus tuokin.

Tänään on vapaata illalla, joten taidan käyttää ajan hyödyksi ja aloittaa pakkaamisen. Meillä on remontti kotona menossa, joten asunto on kuin myrskyn jäljiltä. Miehelle annoin deadlinen jolloin olohuone on lattiasta kattoon oltava valmis-ennen Torreviejaan lähtöä siis! Kiirettä pitää joka rintamalla. Matkan jälkeen tulossa blogitekstejä uusista kohteista.

Mukavaa lomaa kaikille kesällä!

P.S. Ilokseni luin juuri, että Norwegian Airlines aloittaa lennot 1.11.2019 alkaen kotikaupungistamme Vaasasta Helsinkiin ja toisinpäin. Kiva uutinen!

perjantai 31. toukokuuta 2019

Valmistautumista matkalle

Meillä enää muutamia viikkoja seuraavaan Torreviejan matkaan. Aika on mennyt kun siivillä. Lennot varattiin jo syksyllä ja siitä lähtien odotettu tätä kesää ja nyt se on ihan käsillä melkein. Miten me sitten valmistaudutaan matkaa varten? Tosiaan lennot varataan yleensä hyvissä ajoin, heti kun ne saa varata eli noin 9-10 kuukautta aikaisemmin. Tämä siksi, että saataisiin miehen kanssa samaan aikaan kesäloma, kun hyvissä ajoin on tiedossa kesäloman ajankohta. Loma ajoitetaan yleensä myös kohtaan jolloin vanhimmalla lapsella on harrastuksestaan tauko, ettei jäisi tärkeitä pelejä ja harjoituksia väliin.

Raha. Rahaa pitää joka matkalla olla. Joskus nuorena naisena lähdin kaverin kanssa matkalle Kanarialle opiskelijana. Rahaa ei ollut juurikaan ja pari viikkoa syötiin patonkia ja makaronia. Pystyykö lomasta nauttimaan yhtä paljon vähemmällä rahalla? On paljon mitä voi tehdä ilmaiseksi tai edullisesti. Kuitenkin nyt kun on omia lapsia, niin haluaa että lapset pääsee myös huvittelemaan välillä. Meitä on perheessä 2 aikuista ja 3 lasta, joten ihan halvalla ei esim.huvipuistossa tai eläinpuistossa pääse. Aloitan rahan säästämisen hyvissä ajoin myös, koska niinkun tarkoitin isohkossa perheessä raha ei aina kasva puussa. Asutaan Pohjanmaalla, joten rahaa kuluu oman auton polttoaineeseen Vaasasta lähtien, parkkimaksu lentoasemalla loman ajan (n. 100-120e meillä mennyt kolmessa viikossa), lennot viidelle hengelle, asunnon vuokraus, auton vuokraus paikanpäällä sekä tietenkin se käyttöraha kolmeksi viikoksi. Jokainen toki määrittelee itse oman budjettinsa matkaa varten. Sillä mennään mitä on rahaa. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen siitä, että meidän perheellä on vuosittain mahdollisuus lähteä Espanjaan.
Lapset säästävät itse käyttörahaa itselleen kotitöitä tekemällä, synttärirahoista ym. Näillä rahoilla ostavat sitten vaatteita, koruja ym ja  nuorimmainen ostaa leluja itselleen. Viikkorahasta mitä saa kotitöistä laittavat aina puolet säästöön ja puolella tekee mitä haluaa. Jopa meidän 5-vuotias on säästänyt ahkerasti rahaa possuun. Aina kun saa muutamiakin pieniä kolikoita, vie ne innoissaan possuun odottamaan Espanjan matkaa. Niitä sitten onkin kertynyt ihan kiva summalle tuon ikäiselle pikkumiehelle. Rahasta vielä sen verran, että luottokortit pitää olla täynnä ennen matkaa, yllätävien menojen vuoksi matkaa ajatellen. Luottokortilta hoidetaan aina myös autonvuokraus. Lomalla käydään ulkona syömässä päivittäin, mutta lähikaupasta haetaan aamupalatarvikkeet, välipalat ja muut. Markkinoilta ostetaan tuoreita ja herkkullisia hedelmiä ja kasviksia. Meidän teinitytöt syövät koko ajan, joten ruokaakin kuluu paljon ihan niinkuin meillä kotonakin Suomessa.

Pakkaaminen tuntuu jäävän aina omalle harteilleni. Yhdelle reissulle lähdin lasten kanssa paria päivää ennen miestä jo ja mies tuli tyhjän matkalaukun kanssa perästä. Matkatavaroina hänellä oli bokserit ja t-paita sekä deodorantti, ei mitään muuta. En nyt osaa sanoa onko tämä tyypillistä miehille, että matkalle ei oteta juuri mitään mukaan. Meidän tytöille teen listan mistä itse lukevat ja pakkaavat mitä tarvitaan, käyn heidän kanssaan tavarat vielä varmuuden vuoksi läpi. Hoidan sitten myös omat matkatavarani sekä pojan tavarat mukaan. Ne mitä puuttuu tai ei muisteta pakata, saa sitten paikan päältä. Kuitenkin pakolliset esim.lääkkeet, puhelin, matkaliput, passit ym.tarkistan moneen kertaan. Paikan päältä tosiaan ostetaan vaatteita, kosmetiikkaa ym, mutta muutamat kosmetiikkapurnukat lähtee kotoa jo matkaan.

Meillä ei ole omaa asuntoa Torreviejassa, joten vuokrataan aina asunto sieltä. Meillä on yleensä sama asunto, jos se vain on vapaana. Joskus ollaan vaihdettu asuntoa välillä, jos meidän vakioasunto ei ole ollut vapaana koko loma-aikaamme. Syynä tähän on se, että halutaan Lago Jardinista aina asunto. Lapsille se on hyvä, kun on allasvahti sielä kesäisin ja vanhimmat tytöt uskaltaa jättää kahdestaankin altaalle. Lapset osaavat myös liikkua hyvin alueella, joten tytöt ovat saaneet käydä päivällä esim.allasbaarissakin jätskillä kahdestaan tai pelaamassa tennistä. Muualla Torreviejassa en uskaltaisi päästää kaksikkoa kahdestaan minnekään, mutta tuola ollaan uskallettu, kun asunto on niin lähellä uima-allasaluetta ja tuntevat alueen niin hyvin. Kahden makuuhuoneen asunto alkaa kuitenkin pikkuhiljaa jäädä pieneksi meille. Sopi sijaa antaa toki. Kolmas makkari olisi toiveena vuokra-asunnossa, mutta näillä mennään toistaiseksi.


Täälä me pian polskitaan onnellisena ja maataan auringossa. 


Lomasuunnitelmia teen muutaman. Varaan ennakkoon esim. Rosatourssilta retken ja muutamaa käyntikohdetta suunnittelen etukäteen. Muuten mennään fiiliksen mukaan ja suunnitellaan päivä kerrallaan mitä tehdään. Lapset haluaa aina käydä vakiopaikoissa esim.tivolissa ja tietyissä kaupoissa. Itselläni on ihan sama, että muutamaan paikkaan on ihan pakko päästä lomalla. Muuten tosiaan fiilistellään ja katsotaan mitä millonkin tehdään. Välillä otetaan vaan rennosti altaalla ja välillä mennään tukka putkella kaupasta kauppaan.

Ennen matkaa printaan vielä matkalippuja parit kappaleet sekä autonvuokraukseen liittyvät paperit. Jos on muuta printattavaa niin nekin sitten hoidan jo ennen matkaa. Kotona meillä on koira ja kaksi kissaa, niille pitää tietenkin hommata aina hoitaja ja joku talovahti. Yleensä samat ihanat ihmiset hoitavat nuo asiat ja tästä ollaankin hyvin kiitollisia heille. Näihin tunnelmiin fiilistelen Torreviejaa, tutkin, käytän googlemapsia, katselen kuvia ym. Pian saadaan hyvää ruokaa ja juomaa, aurinkoa ja rentoutumista. Enää 37 yötä ja menoksi, ihanaa!