lauantai 26. elokuuta 2017

Muerde la Pasta-ravintola

Käytiin nyt viimeisimmällä lomallamme syömässä paljon kehutussa Muerde la Pasta-ravintolassa.
Ravintola sijaitsee Zenia Boulevard ostoskeskuksessa yläkerrassa.

Meidän matka oli heinäkuussa, joten ehkä ihmisiä oli syömässä muutenkin tavallista enemmän, mutta jonoa tosiaan kertyi vähän väliä reippaastikin tuohon ravintolaan. Hyvää kannattaa odottaa vai miten se meni. Jono kuitenkin liikkui tehokkaasti eteenpäin, joten kauaa ei kenenkään tarvinnut odotella sisäänpääsyä. Maksu otettiin jo ennen pöytään menemistä.






Tästä löytyy hinnasto ko.ravintolaan. Hyvä asia oli mielestäni, että myös juomat kuuluivat hintaan. Monessa seisovassa pöydässä on yleisesti ottaen erillinen maksu juomista.

Lapset saivat jokainen oman saippuakuplapurkin mukaansa. Lisäksi nuorimmaiselle (meillä 3v.) annettiin ruokailualusta, jossa oli teemana Ice Age-hahmot.
Hintaan kuului myös juomat, joiden valikoima oli laaja; Vettä, kuplavettä, erilaisia mehuja, limsaa, maitoa, valkoviiniä, punaviiniä, sangriaa sekä muutamaa eri olutta. Jälkiruokien kanssa juomina oli myös kahvia, kaakaota ja teetä. Juomiakin siis löytyi moneen makuun.



Valikoimista löytyi niin pastaruokia kuin liharuokiakin, pihvejä, kananugetteja, kalapuikkoja, perunaruokia, erilaisia pizzoja, runsas salaattipöytä, erilaisia leipiä ym. Ravintolan nimen mukaisesti pastaruokia oli eniten,  mutta muitakin ruokia oli tarjolla paljon.




Valikoima oli kyllä erittäin runsas. Oletin "tiskin" lopppuvan ensimmäisen suoran päässä, mutta se kaarsikin ja jatkui vielä toiseenkin suuntaan. Lautaset olivat ihmeen pieniä, normaalin ns.salaattilautasen / leipälautasen kokoisia, mutta otin kaksi lautasta yhdellä kierroksella. Teki mieli maistaa niin montaa laatua, kun kaikki näytti niin hyvältä. Pizzavalikoima oli myös laaja, arviolta kymmentä eri pizzaa oli tarjolla. Lapset tietenkin hullaantuivat oreopizzasta tai suklaapizzasta, mutta oli myös aikuisten makuun hyvää pizzaa tarjolla.





Jälkiruokavalikoima oli myös runsas ja löytyi herkkuja niin kakkupaloista pehmisjäätelöön ja hedelmistä vanukkaisiin. Jäätelön päälle sai laittaa erilaisia herkkuja myös.






 Se mikä oli aivan huippua näin lapsiperheelle oli, että ravintolassa oli erillinen leikkipuisto lapsille. Tämä oli erittäin mieluisa yllätys meille, koska meidän 3-vuotiasta on vaikea ravintolassa saada pysymään paikallaan tunnin verran. Nyt oli hyvä houkutin "ensin ruoka, sitten leikkimään" :)


 Kävimme loman aikana myös toisen kerran samaisessa ravintolassa, kun lapset saivat päättää missä käydään syömässä. Suositteluni tälle hyvälle ravintolalle, käykää ihmeessä testaamassa.





1 kommentti: