tiistai 30. lokakuuta 2018

Jardin Huerto del Cura - Elchen palmupuisto

Käytiin lomareissumme viimeisinä päiviä tutustumassa Elchen palmupuistoon Huerto del Curaan, ns.papin puutarhaan. Puiston isältään perinyt Jose Castaño oli ammatiltaan pappi ja tämä kertookin puiston nimen historian. Puistossa oli myös kappeli, jossa Jose piti aikanaan messuja.

Palmupuisto sijaitsee siis Elchessä, tarkalleen ottaen tässä. 
Lähistöltä löytyi parkkipaikkakin helposti heinäkuussa, ihan 200-300 metrin päästä. Oltiin puistossa keskipäivällä ja kuumahan sielä oli. Onneksi varjoisia kohtia oli paljon ja kylmät vesipullot piti huolen nesteytyksestä.

Tästä löytyy aukioloajat puistolle ja alla on hinnasto.




Palmupuisto on pinta-alaltaan n.12 000m2.
Palmupuistossa on palmuja eri puolilta maapalloa. Tämän lisäksi puistossa on isohko kaktusalue, kukkaistutuksia ja lammikoita. Ainakin yhdessä lammikossa nähtiin jopa kaloja uimassa.




Lintujakin nähtiin puistossa ja meidän 4-vuotias oli tästä kovin innoissaan.







Jokaisen palmun kohdalla oli nimikyltti, josta näki palmulajin nimi sekä sen luontainen kasvualue. Itse en valitettavasti ole mikään huippukuvaaja, joten kuvista ei kaikista saa nimikkeestä selvää.














Puistossa on opastettu numeroilla merkitty kierros. Itse emme tätä reittiä käyttäneet, vaan kierreltiin omaan tahtiin omia reittejä. Portilta saa esittelynauhurin myös, kielinä muistaakseni ainakin espanja, englanti ja saksa.




Puiston ylpeys on seitsemänhaarainen palmu "Palmeral Imperial." Palmun haarat ovat lähteneet kasvamaan korkeammalta ja palmut ovat lähteneet ikäänkuin symmetrisesti kasvamaan yhdestä rungosta. 














Puisto oli todella kaunis ja paljon nähtävää. Äitini jopa kyynelehti liikutuksesta kaiken tuon kauneuden keskellä. Meillä meni palmupuistossa muutama tunti kierrellessä ja ihaillessa palmuja ja muita istutuksia. 










Kaktuksia oli myös paljon puistossa. Pisimmät olivat metrien korkuisia.



































Matkamuistomyymälästä sai ostaa mm.kasvien siemeniä, kaktuksia, matkamuistoja, hilloa, juomia ja pientä purtavaa. Ostin meille kotiin appelsiinimarmeladia sekä kolmen pienen kaktuksen setin. Tuliaisiksi ostettiin mm.banaanipuun siemeniä. Tuskin tulevat kasvamaan Suomessa, mutta ainahan sitä voi yrittää.















Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kohde Elchessä ja voin suositella tätä palmupuistoa. Täälä hurahti tosiaan muutama tunti kuumana kesäpäivänä. Lopuksi ostettiin matkamuistomyymälästä jäätelöt ja kylmät jääjuomat kaikille.






2 kommenttia:

  1. No olipa hienoja palmuja ja kaktuksia😀

    VastaaPoista
  2. Käytiin tuolla helmi- maaliskuun vaihteessa 2018. Oli talviaikaankin mukava kohde.

    VastaaPoista